Pentukurssi   

joulukuu
tammikuu
helmikuu


Pentukursseja alkaa lähes viikoittain eri viikonpäivinä. Myös Perustaitokurssi soveltuu pennulle aloituskurssiksi.

Mitä Pentukurssilla oppii?

Murren Pentukurssilla ensisijaisena tavoitteena on luoda pentuun hyvä suhde, ja opastaa ohjaajaa oivaltamaan millaisiin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota pennun alkukoulutuksessa. Pentukurssilla harjoitellaan tärkeitä arjen taitoja, kuten rauhoittumista, luopumista, kontaktia ohjaajaan, sekä hihnakäytöstä. Kaikki harjoitteet tehdään aina pennun ehdoilla käyttäen positiivisia koulutusmenetelmiä.

Ohjatuilta Pentukursseiltamme saat eväät pennun kouluttamiseen, mutta varsinainen koulutustyö tehdään kotona omassa arjessa. Siksi onkin tärkeää ymmärtää, että pentu oppii koko ajan - myös silloin, kun et ajattele kouluttavasi sitä. Kouluttaminen ei siis ole vain tunnin mittainen periodi viikossa, vaan tapa toimia koiran kanssa.

Kurssilla ovat oppimassa sekä pentu että ohjaaja. Ohjaajana voi toimia aikuisen sijaan myös nuori, mutta tällöin edellytämme vanhemman läsnäoloa.

Kenelle kurssi sopii?

Pentukurssi sopii ensisijaisesti 3-6kk ikäisille pennuille. Jos pentusi on vasta luovutusikäinen, suosittelemme ensin osallistumaan Pentuleikkikouluun tai Pentupuuhiksiin.