Hallittu hihna- ja ohituskäytös vaatii koulutusta samoin kuin mikä tahansa muukin käytös. Useimmiten hihnassa vetäminen ja ohitusongelmat kulkevat käsi kädessä. Paitsi että remmissä räyhäävän koiran omistajaa hävettää ja harmittaa, ei remmiräyhälläkään ole hyvä olla vaan se on stressaantunut ja saattaa jopa kärsiä remmissä tempomisesta aiheutuvista kivuista.
Mitä kurssilla oppii?
Kurssilla keskitytään mm. hihnatekniikkaan, kontaktiin sekä vastaehdollistamisharjoitteisiin. Käytössämme on oppimispsykologiaan ja positiiviseen vahvistamiseen perustuvat modernit koulutusmenetelmät kaikilla kursseillamme. Jotta koira pystyy ylipäätään omaksua uusia toimintatapoja, sen tulee pystyä keskittymään, ja näin ollen myös rauhoittumaan. Siksi kurssilla harjoitellaan myös rauhoittumista erilaisten hihna- ja ohitusharjoitteiden ohella.
Kenelle kurssi sopii?
Kurssi sopii koirille, jolla on parannettavaa hihnakäytöksessä, tai haluat lenkeistänne sujuvampia ja mukavampia molemmille osapuolille. Huom! Kurssi ei kuitenkaan sovellu voimakkaasti reaktiivisille koirille. Tällöin Yksityisohjaus voi olla paras vaihtoehto aloittaa yhteisen sävelen rakentaminen.
Missä kurssi pidetään?
Kurssi pidetään Murren koulutushallissa, mutta harjoituksia voidaan vuodenajan ja sään puitteissa tehdä myös ulkona piha-alueella.