"Liisa selitti tehtävän ymmärrettävänä. Tunneilla oli kiva käydä"
Marjo, Nosework tutuksi, 7.9.2024" Krista on ihana kouluttaja. Olen kouluttanut koiriani jo parikymmentä vuotta, mutta opin aina uutta näillä kursseilla. Tykkään positiivisesta koulutusotteesta ja siitä, että me ihmiset saamme palautetta toiminnastamme. Ilman sitä on vaikeaa kehittyä kouluttajana. Jatkossa toivoisin enemmän pop up -henkisiä koulutuksia, niille olisi kiva pistäytyä kun koira tarvitsee erikoisvirikkeitä."
Riikka-Leena, Jatkokurssi, 2.9.2024" Hyvää ja rauhallista opetusta, koira ja ohjaaja huomioiden."
Katri, Pentujen Nenäkoulu, 1.9.2024"Krista on todella ammattitaitoinen ja kokenut Koirakouluttaja, kursseilla on kiva käydä ja huumoriakin löytyy, en enää edes harkitse muita kouluttajia tai paikkoja mistä saisin neuvoja ja apuja! Krista on siis todellakin oikeassa ammatissa!"
Erica, Pentukurssi, 29.8.2024"Opetus ja esimerkit olivat erittäin hyviä. Hieman tarkemmin voisi kertoa "mitä teette sitten kotona ja mitä teette vaiheen x jälkeen"."
Aleksi, Pentukurssi, 27.6.2024"Olisin toivonut tavoitteellisempaa kurssia. Voisiko järjestää pentukurssin myös heille, kenellä on ollut aiemmin koira? Kiitos kuitenkin ihanasta kurssista, Krista on tosi kiva ja kannustava kouluttaja."
Riikka-Leena, Pentukurssi, 27.5.2024"Joskus tuli niin paljon asiaa, että jokin muistilappu harjoiteltavista asioista olisi ollut tarpeen."
Riitta, Pentukurssi, 20.5.2024"Kurssi oli mieluinen, oli hienoa nähdä miten koirani oppi uutta ja hän selkeästi tunnisti paikan ja oli innoissaan ennen kurssin alkua. Ohjaajan ohjeet oli helppo ymmärtää ja kurssin tehtävät oli helppoa yrittää suorittaa, kun sai hyvin apua ja vinkkejä. Oli todella kivaa ja aion kyllä vinkata kurssista kavereille tai tutuille. Kiitos vielä kurssista oli mukavaa ja pitää pitää silmät auki jos meille löytyisi joku uusi kurssi! :)"
Vilma, Pentujen Nenäkoulu, 13.4.2024"Aivan ihana kokonaisuus, jossa opit ja vinkit olivat selkeitä, perusteltuja, esimerkein selostettuja ja omiin tarpeisiin neuvottuja. Kouluttaja oli huomioon ottava ja ammattitaitoinen. Kurssi oli ensimmäiseni ja koin ohjeistukset onnistuneiksi ensikertalaisen näkökulmasta."
Eena, Hienosti Hihnassa, 23.3.2024"Kiitos hyvästä pentukurssista! Koiran käsittely-osuuden voisi ottaa jo heti kurssin alkupuolella ja sitä voisi "jalostaa" siten, että esim. Ope kävisi koskemassa koiria kurssin edetessä."
Kaisa, Pentukurssi, 8.3.2024"Koira otettiin huomioon yksilönä. Tila mahdollisti hyvän kokemuksen meille molemmille. Saimme positiivista palautetta, joka innosti ja auttoi huomaamaan edistymisen. Koirassa nähtiin paljon hyvää."
Susanna, Maltti on valttia, 22.2.2024"Kouluttaja huomioi esimerkiksi "jumppavälineiden" valinnassa koirien kokoerot ja seurasi kunkin koirakon tekemistä niin, että saimme jokaisen tilanteeseen sopivia ohjeita."
Kaisa, Murren Jumppa, 22.12.2023"Krista on todella hyvä kouluttaja :)"
Mona, Arki-Rally-tokon Jatko, 18.12.2023"Hei, olimme todella tyytyväisiä tunnin sisältöön ja saamiimme neuvoihin ja ohjeisiin. Paljon tuli tietoa, toivottavasti vaan muistamme kaiken oikein! Tulen suosittelemaan koirakouluanne ystävilleni ja tutuilleni. Ja varmasti nähdään jatkossa jollain kurssilla!"
Anne, Yksityisohjaus, 15.12.2023