Katja Silander
Yrittäjä Oma Murre Oy, eläintenkouluttaja

Olen Katja Silander, nykyisen Oma Murren (vuonna 2013 silloisen Turun Murren) perustaja ja yrittäjä, eläintenkouluttaja (EAT., AT.), sekä FM. Olen myös suorittanut kansainvälisen Fear Free -sertifikaatin, ja siihen liittyvät arvot ovatkin Murrella olleet tärkeässä roolissa jo vuosia kaikissa koulutuksissa ja kursseissa. Lisäksi toimin arvioijana näyttötutkinnoissa eläintenkouluttajan ammattitutkintoa suorittaville opiskelijoille.

Olen koko elämäni harrastanut koiria ja hevosia, ja tällä hetkellä kotona asuvat valkoisetpaimenkoirat Masi ja Pii, lk hollanninpaimenkoirat Niitti ja Narri sekä kissat Pilli ja Pulla. Kotonani on vuosien varrella myös syntynyt ja kasvanut muutama valkkaripentue yhteistyössä Boardhill– ja Kowhai-kenneleiden kanssa.

Omien koirieni päälaji oli pitkään rally-toko, jossa kilpailin kymmenisen vuotta saavuttaen Piin RTVA- arvon lisäksi parisenkymmentä koulutustunnusta useamman muun koiran kanssa. Harrastin myös aktiivisesti noseworkia jo edesmenneen koirani Suzin kanssa, joka kilpaili lajissa menestyksekkäästi ennen sen virallistumista SKLn alaisuuteen. Tällä hetkellä keskityn mielenkiinnolla uuden rodun tutkailuun ja koulutukseen.

Aktiivisen koiraelämän ulkopuolella minulle ehkä tärkein ’harrastus’ on matkailu, ja matkustellessakin eläimiin liittyvät hyvinvointikysymykset. Kirjoittamastani Blogista voi lukea lisää miten travellerina voi huomioida esimerkiksi katukoiria.

Tarve ymmärtää käyttäytymistä aina vain enemmän ja palvella niin asiakkaita kuin omia koiria paremmin, on syynä jatkuvaan itsensä kehittämiseen. Itse olen erityisen mieltynyt ruotsalaisen etologin Karolina Westlundin verkkokursseihin, viimeisimpänä häneltä suoritettuna Resolving challenging behaviour.

Kun vuonna 2011 hakeuduin opiskelemaan eläinkoulutusalaa Amieduun (nykyiseen Taitotaloon), syntyi tuolloin myös ajatus omasta koirakoulusta. Vuonna 2013 syntyi Lietoon Turun Murre, joka sittemmin on laajentunut Oma Murren koirakouluiksi. Hämeenlinnan kupeessa Hattulassa sijaitseva Linnan Murre viettää 5v- synttäreitä keväällä 2026, ja uusin toimipiste Riksun Murre avattiin Riihimäellä tammikuussa 2026.



Tällä hetkellä ei alkavia kursseja. Klikkaa otsikossa olevaa kirjanmerkkiä tilataksesi ilmoitukset kun uusia kursseja on saatavilla.