Maltti on valttia   

marraskuu

Tuntuuko sinulta, että koiraltasi puuttuu kyky malttaa keskittyä, ja siksi arjen askareet tuntuvat erityisen vaikeilta ja raskailta, kun jo esimerkiksi ulos lähtö on yhtä härdelliä? Silloin Maltti on valttia -kurssi on teitä varten, sillä tällä kurssilla perehdytään juuri malttamattomien koirien kanssa työskentelyyn! 

Mitä kurssilla tehdään?

Maltti on valttia -kurssilla lähdetään harjoittelemaan ja rakentamaan eri tehtävien kautta koirille keskittymiskykyä ja malttia. Kurssin harjoitukset keskittyvät arjen haasteisiin, kuten lenkille lähtöön, ulkona esimerkiksi hajujen perään kiskomiseen, vieraiden innokkaaseen vastaanottamiseen, ja muihin vastaaviin tilanteisiin. Kurssilla käytetään positiivisen vahvistamisen keinoja ja harjoitellaan myös eri taitoja, jotka tukevat keskittymiskykyä, eli rauhoittumista, luopumista ja kontaktia. Pyrimme löytämään juuri Sinun koirallesi sopivat keinot lähteä rakentamaan malttia. Jokaisella koiralla kun voi olla täysin eri syyt olla innokas ja malttamaton. 

Kenelle kurssi sopii?

Kurssi sopii erinomaisesti innokkaille nuorille ja aikuisille koirille, joilla on vaikeuksia malttaa rauhoittua ja keskittyä eri arjen tilanteissa. Kurssi ei vaadi pohjataitoja, mutta sopii myös erinomaisesti Pentukurssin ja Perustaitokurssin jälkeiseksi kurssiksi. Huom! Kurssi ei kuitenkaan sovellu voimakkaasti reaktiivisille (toisiin koiriin tai ihmisiin haukkumalla reagoiville) koirille. Jos uskot, että koirasi pystyy alkuinnostuksen jälkeen keskittymään myös ryhmässä, tämä kurssi soveltuu teille. Kurssi ei sovellu myöskään kovin ujoille koirille, koska ryhmässä saattaa olla haukkuvia koiria. Huomaathan, että vaikka kurssilla käsitellään lenkkeilyyn liittyviä aiheita, emme käsittele muita hihnakäytökseen liittyviä ongelmia. Jos koirallasi on erityisiä vaikeuksia hihnalenkkeilyssä, voi Hienosti Hihnassa -kurssi olla teille sopivampi. 

Kurssin kouluttaja

Kurssin ohjaa eläintenkouluttaja (at.) Krista.

Missä koulutus pidetään ja miten ilmoittaudun?

Harjoituksia tehdään Murren lämpimässä koulutushallissa. Kurssilla on myös mahdollisuus käyttää väliseiniä koirille, jotka reagoivat näköärsykkeisiin. Voit ilmoittautua sivun ylälaidasta. Kirjoitathan ilmoittautuessasi lisätietokenttään, minkälaisia haasteita sinulla on koirasi kanssa! 

Mitä koulutukseen tarvitsee mukaan?

Ota kurssille mukaan koiralle vesikuppi, taukomatto (esimerkiksi pyyhe tai viltti), talutushihna sekä runsaasti koirallesi mieluisia makupaloja. Jos käytössäsi on naksutin, tuo myös se kurssille. Kun ilmoittaudut koulutukseen, saat sähköpostiisi ohjeet, jotka sisältävät kaiken tarvittavan tiedon kurssille osallistumisesta.