Lajiharrastajan pohjataidot   
syyskuu

Lajiharrastajan pohjataidot -kurssilla harjoitellaan erilaisissa harrastuslajeissa tarvittavia perusteita, joista voi lähteä rakentamaan valmiita liikkeitä. Kurssilla aloitetaan liikkeiden opettelu pienin palasin, vahvistetaan koirakon yhteistyötä, harjoitellaan erilaisia palkkaustapoja, sekä taukokäytöstä. Kurssilla hyödynnetään myös erilaisia kohdetyöskentelyvälineitä, joiden avulla koiran kehonhallinta paranee, ja liikesujuvuus vahvistuu. Kurssi soveltuu koirakoille, jotka tähtäävät harrastamaan esimerkiksi tokon, rally-tokon, tai koiratanssin pariin.

Kenelle kurssi sopii?

Osallistuvan koiran alaikärajaksi suosittelemme puolen vuoden ikää. Mikäli koirasi ei kuitenkaan ole aiemmin osallistunut ryhmäharjoitustilanteeseen, suosittelemme ennen tälle kurssia osallistumista esimerkiksi Murren Perustaitokurssia.

Kurssin kouluttaja

Kurssin ohjaa eläintenkouluttaja (at.) Krista Akkanen.
Lajiharrastajan pohjataidot