VAIN Murren ryhmissä jo treenaaville. Jos sinulla ei vielä ole treeniryhmäpaikkaa, ota yhteyttä yhteydenottolomakkeella!
Nosework -harrastuslaji kehitettiin alunperin Yhdysvalloissa, kun huomattiin hajutyöskentelyn parantavan rescuekoirien hyvinvointia. Nosework on koirille hauskaa puuhastelua, tehokasta aktivointia ja helppoa toteuttaa kotioloissa, mutta myös tavoitteellista harrastusta mikäli tähtäimenä on kilpaileminen. Kouluttaminen perustuu palkitsemiseen ja koiran oman toiminnan kannustamiseen.
Noseworkin treeniryhmässä jatketaan Noseworkin tutustumiskurssilla ja jatkokurssilla opittujen taitojen kehittämistä. Treeniryhmässä perehdytään myös syvemmin noseworkin sääntöihin, mutta ryhmiin ovat tervetulleita kaikki, harrastit lajia tavoitteellisesti tai omasi ja koirasi iloksi! Treeniryhmä takaa säännöllisen vuoron tutussa treeniporukassa.
Ryhmässä harjoitukset ja suoritukset tehdään yksi koirakko kerrallaan, joten treenit soveltuvat myös sellaisille koirille, jotka eivät pysty työskentelemään ryhmässä muiden koirien läsnäollessa. Koirat odottavat vuoroaan autossa, josta ne haetaan vuorotellen työskentelemään.
Kenelle kurssi sopii?
Noseworkia voi harrastaa jokaisen koiran kanssa! Jos koirallasi ei ole aiempaa kokemusta noseworkista, suosittelemme käymään ensin vähintään Nosework tutuksi -kurssin.
Kurssin kouluttaja
Kurssia ohjaa hajutyöskentelyyn erikoistunut eläintenkouluttaja (at.) Liisa.
Mitä kurssille tarvitsee mukaan?
Ota kurssille mukaan koiralle vesikuppi, vettä, taukomatto, talutushihna sekä runsaasti koiralle mieleisiä makupaloja.